.
 
Kyrönlahden ratsutilan toimenkuvaan kuuluu nykyisin laadukkaan, hevosille tarkoitetun säilöheinän tuottaminen.

Tila kuuluu Lakeuden laatuheinärenkaaseen. Lisätietoa heinärenkaasta osoitteessa www.lakeudenlaatuheina.fi

Nanne Korpivaaran tausta on vahvasti hevosiin kytkeytynyt. Koulutukseltaan hän on ratsastuksenohjaaja, mutta toimii tällä hetkellä Etelä-Pohjanmaan ProAgrialla hevostalousneuvojana, sekä kouluttajana hevosalan koulutushankkeessa. Antti Keskitalo on puualan insinööri ja työskentelee Alajärvellä Finnlamelli oy:n palveluksessa. Lähes kaikki vapaa-aika kuluu erilaisissa maatilan töissä. Nykyisin Seinäjoella asuvaan perheeseen kuuluu kahden lapsen lisäksi kolme suomenhevosta. Omat hevoset toimivat kevyen valmentautumisen ja satunnaisen kilpailemisen lisäksi myös mainioina heinätestereinä. Hevoset ovat tehtävässään motivoituneita ja suhtautuvat testimaistamiseen asiaan kuuluvalla hartaudella.

Laadukkaan heinän tuottaminen on ollut Nannelle ja Antille sydämen asia jo lähes viidentoista vuoden ajan. Omaa osaamista ja heinän laatua pyritään jatkuvasti nostamaan seuraamalla uusinta tutkimustietoa. Heinän kuljetus onnistuu sovitusti kaikkialle Suomeen.

Tiedustelut: 0400-563 804 tai posti@kyronlahdenratsutila.com